keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Habitare 2012


Mikä päivä tänään on? Viikko Habitaressa (oikeastaan jo pari viikkoa ennen messuja), ja viikonpäivät menivät sekaisin. Mutta olipas aikamoinen ponnistus! Tänä vuonna ollaan ponnisteltu oikein urakalla, ensin yrityksen muutto (työtilat ovat edelleen "vaiheessa", mutta niistä lisää myöhemmin) ja sitten tämä Habitare.

Messuille osallistuminenhan ei ole vain seisomista ja edustamista messujen aukioloaikoina, vaan niihin aloitetaan valmistautuminen hyvissä ajoin (?). Kiirehän siinä kuitenkin tuli, oli tuo "pieni" muutto siinä välissä. Koko kokemus oli hyvin jännittävä, en ole aiemmin osallistunut Habitareen omalla yrityksellä. Olin mukana aikoinaan kouluni Wetterhoffin osastolla (2005), mutta nyt kokemus oli täysin erilainen, kun itse oli yksin  vastuussa suunnittelusta ja toteutuksesta, kaikesta.

Messuille tein muutamia erikoisjuttuja, esim. ison seinäreliefin:

 Messuosaston seinällä ollut Hiisi-kuvio tekeillä.

 Tapettimallin valintaa ja värien mallailua. Tapetti on tietysti Toijalan tapettitehtaalta Pihlgren & Ritolalta. Hyasintti on jugendmalli ja värin numero 68737.

 Tapettia piti vähän ensin testata toimiston seinään, en ole kauheasti aiemmin tapetoinut...

 Entäs muistatteko tämän?

Näitä siitä muotista tulee! Malja on kopio 1800-luvun lopulta. Maljoja tulee myyntiin jouluksi, niistä myöhemmin lisää.

Tästä se osaston rakentaminen lähtee. Tilasin seinät, valot ja maton messujärjestäjältä.

Jipii! Seinä on tapetoitu, kuvion kohdistaminen sujui nyt jo ihan hyvin.

Hiisi-kuvion asentamista seinään.

 Vesihiisit sihisivät seinässä!

Valojen säätöä vaille valmis osasto.

Osastolle tuotiin puoliksi muurattu Hiisi-uuni malliksi. Uuni jätettiin avoimeksi ylhäältä, jotta asiakkaat näkevät uunin sisään ja perinteisen kaakeliuunin rakenteen. Uudistuotantoluukut sisälasilla ovat Domus classica -verkkokaupasta.

Telineessa ylimpänä Savimaakari-uutuuslaatat. Seuraavana olevat isot laatat ovat myös tämän vuoden uutuuksia kylpyhuoneeseen: Sade, Pisara ja Kupla. Alimpana punaisia laattoja, sinisiä Art nouveau -laattoja sekä valkoiset Vilja-laatat.

Sade-, Pisara- ja Kupla-laattoja.

 Savimaakari-laatat.

Kuusikulmaiset laatat ovat muodikkaita tällä hetkellä. Pukkilan kuusikulmaiset lattialaatat 50-luvulta taitavat olla ne tunnetuimmat. Tämän seinäreliefimallin pienet kuviot taas otin 1800-luvun lopun kertaustyylisestä uunikaakelista, värit on päivitetty 2000-luvulle (vai ovatko nämä värit 50-luvulta?).


Vilja-uunista mallikaakelit.

Kuvassa olevat Hiisi- ja Vilja-uunin pienoismallit, joiden sisällä voi polttaa tuikkulyhtyä, tulevat myyntiin jouluksi, niistäkin myöhemmin lisää!

Loppu. Tavarat pakattuina, valmiina kuljetettaviksi takaisin Tampereelle. 

Ensimmäinen Habitare-näytteilleasettajakokemus takana, paljon opin, mitä ja miten kannattaa tehdä. Uusiakin ideoita on jo tullut, mutta katsotaan, osallistutaanko ensi vuonna. Nyt pidetään pieni hengähdystauko, siis tehdään töitä, eli kaakeleita. Kiitos kaikille mukana olleille, messuavustajille ja tietenkin osastolla vierailleille!