torstai 20. kesäkuuta 2013

Mittatilaus

Tänä keväänä tein mittatilaustyönä asiakkaalle koristelaatat pesualtaan taakse. Asiakas itse piirsi kuvan ja teki jopa muotin! Teen tilauksia kyllä asiakkaiden omien piirustusten tai luonnosten pohjalta, mutta muottityöt olen tehnyt itse varmistaakseni, että muotista tulee valmistusteknisesti oikeanlainen. Tämä asiakas kuitenkin vakuutti minut taidoistaan. Jotain viilailua tein muottiin vielä jälkeenpäin, mutta kyllä se toimi.

Laatta on saanut innoituksensa art nouveau-tyylistä. Laatan koko pituus oli yli 400 mm, joten tein sen kahdesta osasta, jotta se pysyy suorassa. Jos olisin  tehnyt laatan yhtenäisenä kappaleena, se olisi ollut niin iso, että se olisi todennäköisesti vääntynyt liikaa, eikä sitä olisi voinut käyttää.

Värejä harkittiin tarkkaan ja lähetin asiakkaalle mallikappaleita kotiin arvioitavaksi. Reiät laatoissa ovat perinteiselle hanalle sekä kylmä- ja kuumavesisäätimille. Mielestäni laatasta tuli hyvin kaunis, odotan innolla, millaiselta se näyttää paikoilleen asennettuna!

Art nouveau -laatta. Suunnittelija Pekka Huhta. Laatan yläpuolella on tapettimalli, jota tulee samaan huoneeseen.

  Tämän kuvan myötä toivotan teille mukavaa keskikesän juhlaa!

2 kommenttia:

  1. Hienoa yhteistyötä ja täydellisen tasapainoinen kokonaisuus!

    Kävin muuten muutama viikko sitten Oriveden käsityökeskuksessa. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka sekä kangaspuiden että kaakeliuunien ystäville! Vanhan puutalon jokaisessa huoneessa on erilainen uuni.

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! Täytyykin käydä Orivedellä, Purnukin on minulta näkemättä. Mielenkiinnolla aina luen myös sun blogia, hyvin kirjoitettuja juttuja!

    VastaaPoista