tiistai 8. lokakuuta 2013

Kaakelitehtaasta tuli tiilitehdas

Ainakin hetkellisesti. Sain mielenkiintoisen yhteydenoton Potilan tiilitehtaalta Hämeenkyröstä: he kysyivät mahdollisuutta polttaa tiiliä minun uuneissa. Siis keramiikan polttouuneissa, ei kaakeliuuneissa...! Potilan tiilitehtaalla on suuri öljykäyttöinen tunneliuuni, jossa tiilet tavallisesti poltetaan. Nyt oli kuitenkin kysymys sen verran pienestä määrästä erikoistiiliä, ettei tunneliuunia kannattanut käynnistää pelkästään niiden takia.

En ole valmistanut taikka polttanut tiiliä aiemmin, joten projekti oli varsin mielenkiintoinen. Tiilien poltto-ohjelma on erilainen  kuin omien tuotteitteni, joten oikeaa lämpötilaa täytyi hakea useammalla poltolla. Tiilissä oikea lämpötila on aika tärkeä, sillä tiilen väri muuttuu herkästi. Ero oli jo aika iso, poltettiinko tiilet 1030 vai 1060 asteeseen. Polttoaineellakin on vaikutusta tiilen väriin. Tulokset ovat erilaisia, kun polttoaine on öljy tai kuten minun  uuneissani, sähkö.

Hauska projekti, tiilet tulevat siis kunnostettavan Tampereen ortodoksisen kirkon pylväisiin, täytyy käydä katsomassa niitä kun ne on asennettu paikoilleen!

Tiilet ennen polttoa.



Tiilet polton jälkeen.


2 kommenttia: