keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Eläimiä

Vaihteeksi taas asiaa kaakeleista. Hattulan Kaakelitehtaan kaikissa uuneissa on jokin koristeaihe ja melkein kaikkiin asiakkaalle erikseen räätälöityihin uuneihin tehdään jokin koristekuvio. Luonto on suomalaisille rakas ja kasviaiheet ovatkin suosituimpia. Ne ovat klassisia ja miellyttävät useimpia meistä.

Välillä saan tehdä myös muita aiheita. Erityisesti pidän eläimistä. Eläimiin saa tuotua jotenkin kasviaiheita enemmän luonnetta ja kenties huumoriakin. Olen valmistanut asiakkaille ainakin lintu-, vasikka-, karhu- ja hevoskaakeleita.

Viimeisimpinä valmistuivat hevosaiheiset koristekaakelit kahteen uuniin, toiset leivinuuniin keittiöön ja toiset olohuoneen uuniin. Yleensä suunnittelen niin koristeaiheet kuin kaikki muutkin Hattulan Kaakelitehtaan tuotteet itse, mutta tällä kertaa asiakas piirsi hevosluonnokset, joiden perusteella valmistin kaakelit.

Leivinuuniin tehtiin kolme varsaa.

Leivinuunin laitettiin myös valkeat varsat.

Olohuoneen uuniin tuli hevonen, pääskysiä ja laventeleita.

Otso-laatta suunniteltiin tilauksesta asiakkaalle.
Otso-seinälaatta. 100 x 100 mm. Suunnittelija Susanna Palovaara.

Erääseen takkaan suunnittelin vasikka-aiheiset koristelaatat.
Viisi vasikkaa. Suunnittelija Susanna Palovaara.

tiistai 13. toukokuuta 2014

Lastenhuone

Aikaa vierähti taas edellisestä kirjoituksesta ja huhtikuu jäi väliin! Syynä on äitiyslomani, jonka aloitin maaliskuun lopulla. Kaakelitehdas on siis pienellä toimintatauolla, tosin tätä blogia ja facebookia päivittelen kyllä. Yrittäjille on sallittu äitiysloman aikana ns. sunnuntaityöskentely, joten voin toimittaa pieniä kiireettömiä seinälaattatilauksia ja sisustussuunnitelmia. Niin ikään voitte tulla tapaamaan minua ja tutustumaan Kaakelitehtaan tuotteisiin Loviisan wanhat talot -tapahtumaan 30. - 31.8. ja Helsinki Design Marketiin 6. - 7.9.

Näin äitiyslomalla sopiikin kirjoittaa lastenhuoneen sisustuksesta. Sain suunnitella tuttavaperheelle pienen taaperoikäisen lapsen oman huoneen. Huoneessa käytettiin mahdollisimman paljon jo olemassa olevia kalusteita ja tavaroita. Asiakas oli itse miettinyt valmiiksi muiden muassa verhot, valaisimia ja maton, mutta huone oli ollut kauan niin sanotusti vaiheessa, joten he tarvitsivat vain jonkin ulkopuolisen sysäyksen toteutukseen!

Ehdotuksessani lähinnä järjestelin huonekalut uudelleen, poistin muutamia ylimääräisiä huonekaluja ja ehdotin yhdelle seinälle jälleen kerran suosikkitapettifirmani Pihlgren & Ritolan Suomessa valmistettua Pöllö-paperitapettia. Malli on 60 - 70 -luvulta, mutta pöllöt ovat varsin muodikkaita tällä hetkellä sisustuksessa! Tapetin beige sävy sopi täydellisesti huoneen muissa seinissä valmiina olleen maalisävyn kanssa. Tapetista on myös aika hurjat sininen ja punainen versio, mutta päädyimme beigeen, ettei tapetti olisi liian pelottava...

Sininen Pöllö-tapetti. Kuva: Pihlgren & Ritola.


Punainen Pöllö-tapetti. Kuva: Pihlgren & Ritola.

Beige Pöllö-tapetti. Kuva: Pihlgren & Ritola.
Kuvia huoneesta ennen muutosta:



Ja jälkeen:





Valaistuksesta täytyy huomauttaa sen verran, että aivan pienten lasten huoneessa turvallisuus on ensisijaista: valaisimien täytyy olla tukevia ja sijoitettuja niin, etteivät ne aiheuta leikin tuoksinnassa vaaratilanteita tai ettei pieni lapsi pääse niihin käsiksi. Esimerkiksi huoneessa tunnelmavalona toimiva lattialla oleva valaisin kannattaa nostaa hyllylle iltasadun lukuhetken jälkeen.