maanantai 2. maaliskuuta 2015

Uudet nettisivut jee!

Jahas, taas vierähti aikaa, ennen kuin ehdin istahtaa blogin ääreen. Aika tuntuu kulkevan vain nopeammin ja nopeammin... onko taas kiirettä vai mitä. Alkoi oikein naurattaa, kun luin joka vuoden viimeisen kirjoituksen, ja ne kaikki alkoivat lauseella että kiirettä pitää. Nyt ovat työllistäneet 10 kuukautta vanha tyttömme sekä Kaakelitehtaan uudet nettisivut. Päivisin olen tyttömme kanssa ja iltaisin sekä viikonloppuisin on ollut savihommia. Nettisivuja päivitin lähinnä öisin, tai en nyt kovin myöhään, ei kolmekymppinen vauvan äiti jaksa valvoa!

Kaakelitehtaan sivut siirtyivät uudelle palvelimelle ja niiden lisäksi siirtyivät myös sähköpostit, joten ehdin odotellessa kirjoittaa blogiin. Siirto meinaan hieman kesti, kun siirrettävinä olivat kahdeksan vuoden viestit! Oikein hävettää, että Kaakelitehtaan nettisivut olivat pysyneet muuttumattomina kahdeksan vuotta...! Toki lisäsin sinne ajankohtaisia asioita ja uusia tuotteita, mutta sivujen rakenne oli vanhentunut ja oli kyllä jo aika raikastaa ilmettä...

Uusissa sivuissa riitti tekemistä, ensin "hinkattiin" ulkoasu ja rakenne kuntoon mainostoimiston kanssa. Koska työskentelen visuaalisella alalla, olin aika tarkka sivujen ulkoasusta. Tavoitteena oli yhdistää vanhanaikaisuutta (suurin piirtein noin 1800-1900-luvun vaihteen tyyliä, mitä Kaakelitehtaan logokin edustaa), mutta myös tätä päivää siten, että sivut ovat yksinkertaiset ja selkeät. Tahdoin, että asiat ovat helposti löydettävissä, toivottavasti siinä onnistuttiin!

Lopulta kun ulkoasu alkoi olla mallillaan, ryhdyin lisäämään materiaalia sivuille. En osaa koodata, joten nettisivuilla on hallintapaneeli, jonka avulla koodaustaidotonkin voi lisätä kuvia ja tekstiä. Minulta sujuu kyllä jonkin verran kuvankäsittely, ja ehkä materiaalin lisäys oli näin helpompaa ja nopeampaa, koska tunnen itse omat tuotteeni parhaiten.

Tahdoin säilyttää vanhaa materiaalia ja sitä piti kopioida aika paljon vanhoilta sivuilta talteen (varsinkin tekstiä). Sivuilla pääosassa ovat tuotekuvat ja niitä oli paljon! Pahoittelut, jos kuvat ovat hieman erikokoisia tai asettelu ontuu paikoittain, koska siirsin osan suoraan vanhoilta sivuilta, osan muokkasin uudelleen ja osa on kokonaan uusia. Koetan sitten taas jossain välissä viilailla yksityiskohtia...Voi olla, ettei niitä edes huomaa muut kuin minä itse ja muut visuaalisesti tarkat ihmiset!

Mutta, olkaa siis hyvät, uudet sivut täällä: www.kaakelitehdas.fi !

Nettisivujen loppukiripäivityksen lomassa tein tietenkin myös savihommia. Viime viikko oli hiihtolomaa ja mieheni oli kotona tyttömme kanssa, niinpä minä olin vaihteeksi viikon päivätöissä. Töiden kannalta oli oikein hyvä, että sain tehtyä kokonaisia työpäiviä, silloin saa aikaan paljon enemmän ja se oli ihanaa vaihtelua nykyiseen ilta- ja viikonlopputyörumbaan, saimme illat vapaiksi perheelle. Saatoimme valmistaa yhdessä päivällistä ja vaikka siivota!

Laitoin syyslomaviikolta kuvia, mitä silloin oli tekeillä, tässä kuvia, mitä viime viikolla oli muun muassa ohjelmassa:

Vaaleanpunaisia kuusikulmaisia laattoja.
Näiden "kauniisti" laastilla ja maalilla paikattujen kaakelien tilalle valmistan uudet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti